perjantai 26. huhtikuuta 2019

Uuden valmentajan kuulumiset


Tulin mukaan PONNU-hankkeeseen valmentajan roolissa maaliskuun alussa. Oli mielenkiintoista hypätä mukaan hankkeeseen, joka on ollut käynnissä jo hyvän aikaa. PONNUssa minua oli vastassa reipas tekemisen meininki, hyviksi todettuja käytäntöjä ja valmiita valmennusmateriaaleja, mutta toisaalta runsaasti tilaa on omalle ideoinnille ja uuden luomiselle.

Oli hienoa päästä pian käytännön valmennuksiin mukaan, ne ovat olleet todella antoisia. Valmentajan näkökulmasta parasta valmennuksissa on huomata, kuinka osallistujien taidot kehittyvät, olipa lähtötaso millainen hyvänsä. Digitaitojen opettelu on ollut valmennussisältöjen keskiössä Helsingin valmennuksissa. Tietokoneella työskentelyyn on pystytty yhdistämään monipuolisesti myös esimerkiksi lukemisen, kirjoittamisen ja numerotaitojen harjoittelua.

Onnistumisen kokemukset valmennuksissa ovat innostavia niin valmentautujille kuin valmentajillekin. On ollut huikeaa nähdä, kuinka eräs valmentautuja pääsi hyödyntämään omaa taiteellista lahjakkuuttaan ja samalla oppimaan uutta Paint 3D -ohjelmassa. Toiselle valmentautujalle tiedonhakuharjoitus Kimi Räikkösestä oli niin inspiroiva kokemus, että tiedonhaun peruskäytännöt tulivat tutuiksi kuin huomaamatta. Myös palautteen saaminen valmennuksista on ollut palkitsevaa, ja palaute on näyttänyt, että oikealla tiellä ollaan. Positiivisia kommentteja on tullut esimerkiksi mukavasta oppimisilmapiiristä, ja harjoiteltavat aiheet on koettu hyödyllisiksi.

Eräällä kerralla digivalmennuksessa yhdistettiin tiedonhakua ja PowerPoint-esityksen tekemistä
(Kuvattavalta on kysytty lupa kuvaamiseen ja kuvan julkaisuun.)

Käytännön työssä on kirkastunut, kuinka suuri tarve perustaitojen vahvistamiselle on. Uskon, että tarve esimerkiksi digitaitojen osaamiselle kasvaa, sillä niitä vaaditaan jatkuvasti enemmän niin työelämässä kuin omien asioiden hoitamisessakin. Ihmisten digitaaliset perustaidot eivät välttämättä pysy vaatimusten perässä, ellei niiden harjoitteluun tarjota tukea ja ohjausta – tässä on yksi syy, miksi PONNU-hanke tekee tarpeellista työtä.

Helsingissä valmennukset jatkuvat vielä kevään aikana ja uutta suunnitellaan kesälle parhaillaan.

- Perustaitovalmentaja Jaana