perjantai 21. joulukuuta 2018

Loppuvuoden mietteitä

PONNU –hankkeen ensimmäinen täysi toimintavuosi lähenee loppuaan. Vuoteen on mahtunut paljon hyvää ja mielenkiintoista, mitä on mukava pysähtyä hetkeksi peilaamaan ja jakamaan.

Hankkeen toiminta on vuoden aikana jakautunut luontevasti kahteen toinen toistaan tukevaan osaan: perustaitovalmennukset ja kehittämistoiminta. Perustaitovalmennusta on toteutettu Helsingissä ja Tampereella sekä hankeorganisaatioissa, että hyvässä yhteistyössä kahden eri vankilan kanssa jo yli 300 valmennuspäivää. Keväällä ja kesällä aloitettujen valmennusten lisäksi syksyn aikana kokeiltiin joitakin uusia valmennusteemoja kuten Invalidisäätiön kahvilapalveluiden työtoiminta-asiakkaiden kanssa toteutettu kahden kerran asiakaspalveluvalmennus, johon liitettiin erilaisia luku- ja kirjoitusharjoituksia. Ammattiopisto Liven Puhdistuspalvelualan opiskelijoiden kanssa toteutettiin samoin kahden kerran käytännön matematiikkavalmennus mittaamiseen liittyen. Digivalmennus jatkui koko vuoden ajan sekä Tampereella että Helsingissä. Tampereella PONNU –hanke tarjosi syksyn ajan tukea digiasioissa myös viikoittaisen avoimen digiklinikan kautta. Digivalmennuksiin ollaan pystytty luontevasti liittämään myös lukemisen ja kirjoittamisen harjoituksia.

Loppusyksystä perustaitovalmennusten sisältöjä ja materiaaleja aloitettiin kokoamaan yhteen hankkeen (sähköistä) materiaalipakettia varten. Pakettiin tullaan liittämään mm. työn alla olevia perustaitokortteja, jotka sisältävät eri ammattialojen toistuviin työtehtäviin liitettäviä perustaitoharjoituksia. Korttien avulla esimerkiksi pajaohjaajat pystyvät käytännön työn ohessa vaivattomasti antamaan asiakkailleen luku- ja kirjoitus-, lasku- ja digiharjoituksia. Tehtävien lisäksi materiaalipaketti tulee sisältämään ainakin tietoa perustaidoista, alkukartoituksen sekä ohjaajan oppaan.

Työpajaohjaajille suunnatut valmennukset on myös aloitettu hankeorganisaatioissa syksyn aikana, ja näitä tullaan laajentamaan muihin organisaatioihin ja uusille paikkakunnille ensi vuoden aikana. On tärkeää, että ohjaajat saavat riittävän perehdytyksen perustaitovalmennusten toteuttamiseen omassa työssään.

PONNU –hankkeen väki toivottaa oikein hyvää ja rauhaisaa joulua! Ensi vuonna nähdään.